Länsirannikolla

Loppiaisena oli aika vaihtaa rannikolta toiselle. New York jäi odottamaan paluutani ja muutama erinomainen juhla :) jää valitettavasti väliin, mutta elämä länsirannalla on leppoisaa ja pääsääntöisesti ilmaltaan lempeämpää. Pääsääntöisesti siis. New York oli kaunis ja aurinkoinen kun American Airlines 269 nousi ilmaan JFK:ltä ja horisontissa siinsi Manhattan ja sen syttyvät valot. Kone oli aivan täynnä ja sain onneksi vaihdettua itseni ikkunan viereen niin ei tarvinnut nousta edestakaisin, sillä tyypilliseen tapaani en käynyt edes vessassa kertaakaan näin lyhyellä, 5h45min, lennolla. Istun ja nukuin ja luin kirjaa sekä kuuntelin ystäväni tekemää soittolistaa ja aika meni hyvinkin sujuvasti. AA:n koneet on sen verran vanhoja ettei jokaisella ollut omia telkkareita ja se hiukan vaikeutti leffan katselua, mutta onneksi  esitettävä leffa oli "Real Steel", jonka olen halunnut nähdä, muttei se joko koskaan tullut levitykseen Suomessa tai sitten missasin sen jostain syystä.

 New York 6.1.2012

 Seattlessa odotti piiskaava sade ja muutama lämpöaste. Tyypillinen North-West sää siis. SeaTacin kenttä (Seattle-Tacoma) on sen verran pieni ettei sieltä kestä kauaa päästä ulos. Jan oli vastassa ja kotona Mercer Islandilla odotti David ja illallinen skumpan kera. Tytöt loistivat poissaolollaan, sillä Molly 19v (kohta 20v.) opiskelee toista vuotta Oregonin Yliopistossa ja Ellu (Eliza tai Ziggy) nyt 18v oli jossain poikakaverinsa kanssa. Meillä oli siis lapsivapaa talo ja pakko myöntää, että melkoista hermolepoa olla vain aikuisessa seurassa. Kakarat on kivoja, mutta aina välillä niistä vaan on päästävä eroon. Jos ne ymmärtäis olla hiljaa ja vinkumatta jotain koko ajan, niin sit ne menis 24/7 mutta niissä on kaikissa jokin tekovika, sillä eivät käsitä vanhaa sanontaa enää tänäpäivänä eli "lapset saa näkyä, mutta ei kuulua". Mutta onneksi ne ymmärtää kasvaa niin koittaa päivä kuten nyt, eli molemmat tytöt ovat jossain ja yhteydeksi riittää tekstiviestit molempiin suuntiin ja ehditään näkemään seuraavanakin päivänä, tai kuten Mollyn kanssa viikon päästä.

Interstate 90 kulkee Mercer Islandin läpi ja pitkin kelluvaa siltaa

Faktaa länsirannikon yhdestä helmestä:

"Seattle on Yhdysvaltain Washingtonin osavaltiossa sijaitseva kaupunki. Kaupunki sijaitsee 180km Kanadan ja Yhdysvaltojen rajalta etelään. Kaupungin väkiluku on vuoden 2009 väestölaskennan mukaan 617 334 ja koko suurkaupunkialueella asuu 3,8 miljoonaa ihmistä. Seattle on tunnettu grunge-musiikin, kitarasuuruuden Jimi Hendrixin, Boeingin, Starbucksin ja komediasarjan Frasierin kotikaupunkina. Kaupungin virallinen lempinimi on Emerald City (smaragdikaupunki) kaupunkia ympäröivien ikivihreiden puiden mukaan, mutta lempinimi Rain City (sateinen kaupunki) on myös yleinen."

Mercer Island on kaupunki ja saari King Countyssa ja se sijaitsee keskellä Washington järveä. Asukasluku 2010 oli 22,699. Mercer Island on osa Seattlen metropolia ja se on asutetuin saari Yhdysvalloissa. Se on saanut nimensä Mercer-nimisen perheen mukaan, jotka asettuivat alueelle 1870-1880 välillä. Mercerin veljekset soutivat usein saareen Seattlesta metsästämään, kalastamaan ja keräämään marjoja. Mercer Islandille rakennettiin ensimmäinen hotelli ja lomakohde 1889 ja sinne kuljettiin höyrylaivalla kunnes mysteerinen tulipalo tuhosi sen 1908. Tämänkin jälkeen Mercer Island oli monelle kesäinen pakopaikka ja lomakohde siinä missä San Juan ja Hamptonskin. Ensimmäinen sen neljästä sillasta rakennettin jo 1928 ja toinen 1940. Tämä siltä on maailman toiseksi pisin kelluva silta ja maailman pisin kelluva silta, myös Mercer Islandilla, rakennettiin 1963 ja viimeinenkin neljästä sillasta avattiin 1989 ja sen yli kulkee Interstate 90, joka on Yhdysvaltojen pisin moottoritie Seattlesta Bostoniin ja 4987km pituudeltaan."

 Ziggy, tässä vielä 17v, on teinipainajainen parhaimmillaan (pahimmillaan). Koulu ei maistu, läksyjä tehdään jos tehdään, auto on kolaroitu pariin kertaan ja aina "ei se ollut mun vika" ja "minä olen hyvä kuski", raha ei pysy käsissä, olutta ja vodkaa kuluu viikonloppuisin, marihuanaa poltetaan kuin me polttopuita takassa ja toivoa vaan voi, että Mari on ainut huumausaine jota kuluu, poikaystävä on koditon, koulun aikanaan keskeyttänyt luuseri, joka selkeästi käyttää tyttöä hyväkseen niin kauan kuin rahaa löytyy. Poikaystävä käyttää neidin bussikorttia ja iTouchia, nukkuu välillä siltojen alla ja välillä neiti on päästänyt alaovesta tänne taloon öisin nukkumaan. Poikaystävällä on pikkurikoksia taakkana ja valehtelu ja varastelu ei tunnu olevan tuntematonta. Mutta sano nyt teinille, ettei saa tavata poikaa ja se ainakin on tae salailuun ja pakko antaa hiukan rahaa tai ladata Starbucksin korttiin, sillä täällä koulu ei tarjoa ruokaa vaan se on itse ostettava eli jos haluaa kakaran syövän jotain niin pakko antaa rahaa mukaan ja tässä tapauksessa raha todennäköisesti valuu poikaystävälle. Auto oli niin pahoin mutkilla ja lommoilla, että kun saimme sen takaisin kuluneella viikolla korjauspajalta niin ainut tapa hiukan estää Ziggyä ajautumasta aivan heitteille on, että minä heitän sen bussille aamuisin ja haen koulun jälkeen ja näin ollen tiedämme edes hiukan missä se liikkuu. Lukiota on 5kk jäljellä ja vaaditaan kaikkien meidän puhetaidot, että neiti itse asiassa kirjoittaa ja lähtee opiskelemaan ensi syksynä. Evergreen yliopisto on jo hyväksynyt Ziggyn listoilleen ja nyt yritämme saada sen verran hommia valmiiksi, että kesäkuussa lukio olisi suoritettu. Vanhemmat on täysin pihalla ja aivan loppu huolesta ja murheista Ziggyn suhteen. Lapsi ei suostu edes tulemaan yläkertaan jos vanhemmat on siellä, mutta jostain syystä minä olen "Cool" eli yritän toimia puskurina tässä välissä. Kerron vanhemmille mitä saan tietooni neidiltä, mutta en kerro neidille, että valaisen vanhempia asioista myöskin. Tosin kaikki millä saamme pidettyä neidin poissa kaduilta on hyvä asia. Mulle kertoi joulun aikaan nukkuneensa kadulla itsekkin muutaman yön, kun oli "kadoksissa" kotoa 3-4 päivää. Rankkaa olla teini. Minä sanoin kun neiti oli 3v ja lievästi sanottuna villi ja kekseliäs, että nyt tarvitaan tosi tiukkoja rajoja ja kovaa kuria, mutta vastaus silloin oli mulle, että " me ei haluta tuhota hänen mielikuvitusta ja rajoittaa innokkuutta, kun se on niin valloittava", aha, näin juuri ja tässä ollaan.
Miksei ihmiset käsitä, että LAPSET TARVITSEE KURIA JA RAJOJA! Vapaa kasvatus on perseestä ja jonkun mielenvikaisen ja lapsettoman keksimä asia. Noh, sitä saa mitä tilaa ja mielenkiinnolla katson myös mitä muutamasta kakarasta Suomessa tulee sen perusteella miten niitä tällä hetkellä kasvatetaan ja miten ne pyörittää vanhempiaan jo ennen teini-ikää. Hah. Lapsi tuntee sanan "EI" 6kk iästä lähtien eli käyttäkää sitä ihmiset niin saatamme saada muutaman veronmaksajan lisää yhteiskuntaan. Ja toinen ääripää on ne, jotka eivät kykene katkaisemaan sitä napanuoraa, vaikka kakara lähenee teini-ikää tai on jo täysi-ikäinen. Mikä siinä on ettei lasten anneta aikuistua ja olla omillaan? Miksi ihmeessä niissä täytyy roikkua ja olla "kavereita"? Ystävät ja kaverit on erikseen ja lapset on lapsia ja niiden kuuluu käsittää, ettei vanhemmille kuulu tai tarvitse kertoa aivan kaikkea mitä teet tai harkitset tehdä. Aivan sama kuin ei ne lapset halua kuulla aikuisten seksielämästä niin ei meidän tarvitse kuulla lasten.
Ja tässä kohtaa joku nekku näppärä aina yrittää mussuttaa, että " helppo sanoa kun ei ole omia lapsia", ja vitut suoraan sanottuna. Siihen ei samaa biologiaa tarvita, että lapsia voi kasvattaa. Mulla ei ole täällä tai Suomessa mitään ongelmia kakaroitten kanssa enkä takuulla ole "kasvattanut kuritta". Mun kanssa mukulat tietää, että on rajat ja jos sanon ei niin se on ei ja jos hyppii silmille niin edestään löytää. Ziggy vaikenee kun ojennan ja New Yorkissa Chase kiemurtelee häpeästä, kun saan kiinni valehtelusta ja vaikenee pelkästä mun katseesta ja silti olen se jonka kanssa halutaan viettää aikaa ja tehdä asioita. Minä myös olen valmis tekemään vaikka ja mitä kunhan osaa käyttäytyä ja tekee mitä lupaa, ei siihen muuta tarvita. Mutta katsotaan miten Ziggn kanssa saadaan hommat rullaamaan taas ens viikolla...

Seattlessa on myös kolme koiraa, kaikki pelastettuja sieluja. Teddy tässä alla on 8v ja vain-Luoja-yksin-tietää-mitä-rotua koira-herra pitää sisällään. Teddy oli kaksivuotias kun saapui tähän taloon. Sen elämän alku on hiukan epäselvä, mutta talo mistä Teddy pelastettiin piti sisällään 11 koiraa, jotka oli pidetty köytettyinä seiniin ja tuskin ruokittu. Muut koirat tarinan mukaan piti lopettaa, sillä niiden psyyke oli kärsinyt liikaa vangittuna olemisesta, mutta Teddy oli vielä nuori ja eläinlääkärin mukaan mahdollisesti pelastettavissa, ensimmäinen huoltaja rakasti Teddyä, mutta ongelmia ilmeni liikaa rouvan kissan kanssa ja niin Teddy päätyi takaisin systeemin pyörteisiin ja muutti Mercer Islandille. Puoliluppakorva on ihana ja ainoastaan kuolaaminen on miinuksena sekä suunnaton halu jahdata kissoja. Teddy tykkää omenoista ja uimisesta ja omaa ehkä kolme aivosolua, mutta kuka niitä kaipaa, kun naama näyttää tältä?

Henry on 2v, se tuli reilu vuosi sitten perheeseen ja on pentumaisen riehakas vielä. Tulee kaikkien kanssa toimeen ja kantaa kaikkea mahdollista suussaan paikasta toiseen. Ei syö tai tuhoa kantamiaan tavaroita, mutta ne saattaa tosiaan löytyä mistä vain. Henry oli katukoira ja otettiin kiinni Seattlen lähiöstä ja rotusekoitus luultavimmin ulottuu sukupolvien taakse, tai sitten ei. Henry rakastaa ulkoilua ja nukkuu mielellään sängyssä tai missä vain ihmisiä on.

Michelangelo tai Squeaky eli Mikey on myös 8v. Se tuli Texasista pentutehtaasta 2vuotiaana ja lähtökohdat tuntien Mikey on yllättävän täyspäinen.Hiukan arka, mutta niinhän Chihuahuat usein on. Mikey oli Mollyn 14v lahja, mutta opiskeluasuntoloissa ei juurikaan hyväksytä eläimiä eli Mikey jäi kotiin, kun Molly lähti opiskelemaan. Mikey nukkuu minun kanssa peiton alla ja käy aamulla nopeasti ulkona ja muuten ei juurikaan ulkoile. Se tekee tarpeensa päivällä ruokasalin tiililattialle eikä edes suostu ulos tai osaa kävellä hihnassa. Mikey ei tajua olevansa koira, mutta on aivan haltioissaan kun pääsee mukaan kassissa tai saa istua sylissä vaikka koko päivän. Jahka ilma lämpenee yritän saada Mikeyn käsittämään olevansa koira ja nauttimaan ulkoilusta.

Seattlen kodin olohuoneesta avautuu uskomaton näkymä Washington-järvelle ja sen takana kohoavaan Seattlen kaupunkiin. Ikkunoita ei turhaan ole peitetty verhoilla vaan jatkuvasti vaihtuva maisemataulu on silmiä hivelevä joka ainut päivä. Jan ei myöskään tiedä millaisia tuoleja haluaisi olkkariin, joten vuosien saatossa on päädytty sekoitukseen kauniita ja mukavia tuoleja, joista kelpaa valita kulloisenkin mielialan mukaan.

Ziggy ja David ovat molemmat syntyneet tammikuussa. David 8. ja Ziggy 10. eli perinteisesti synttärisankari saa valita sen päivän ruokailupaikan ja koska David tiesi tyttärensä rakastavan tätä brunssipaikkaa ylitse kaiken niin suuntasimme sinne sunnuntaiaamiaiselle/-brunssille 8.1 klo 9am.

Paikka on Salty's on Alki ja aivan uskomaton paikka, jos kukaan ikinä milloinkaan vierailee Seattlessa niin tämä paikka on must-see viikonloppuna, paikkavaraus suositeltavaa ellei pakollista.

http://www.saltys.com/seattle/

Pöydät notkuu kaikkea mahdollista ja mahdotonta alla auringon. Kokit seisoo pöytien takana ja voit tilata tuoretta pastaa, raviolia, spagettia valitsemallasi soosilla tai täytteillä, saat myös vaikka vain kolme kpl pastaa niin jaksat syödä jotain muutakin, toinen kokki avaa ostereita jos haluat ja yksi leikkaa lihoja tai paistaa vohveleita ja toisaalla saat haluamasi munakkaan tai munan jollain muulla tapaa laitettuna, kuumat tarjoiluvadit on täynnä kaikkea pekonista, mac&cheese ja hashbrown- sekoituksiin, on lohta ja vihanneksia, merenherkkuja tavalla jos toisella ja jälkiruokanurkka on 3m x 3m olevia pöytiä täynnä pieniä kakkuja, piirakoita, keksejä, kastikkeita, lettuja, karkkeja ja suklaaputous valuu tummaa suklaata, johon voit dipata ananaksia, mansikoita, Oreo-keksejä, ding-dongeja jne.

Yhdessä kohtaa seisoo baarimikko ja tekee haluamasi drinkin, minun tapauksessa otin jäisen mangomimosan eli mangomehua ja skumppaa appelsiiniviipaleen kera. Nam. Kahvia ja sitä ja kaikkea mahdollista herkkua ja ei paljon paremmin voi sunnunaita aloittaa. Jan otti Bloody Maryn ja siinä sojotti oliivien lisäksi limeviipale sekä papuja :D. David oli kuski ja pidättäytyi alkoholista. Se minkä takia brunssi kannattaa maksaa (n.30€/hlö) on kaikki tuore merenelävä. Pöytä notkuu ravuista ja simpukoista sekä on ostereita ja clam-chowderia, hummeria löytyy ja katkarapuja monella tapaa, ja kaikki on hyvinkin tuoretta.

Koska vietimme kahden ihmisen synttäreitä tarjosi Salty's ylimääräisen kakkupalan erikseen tuotuna. Valkosuklaa-angelfood-cake ja vadelmakastiketta pohjalla. Olisi ollut varmasti vielä parempaa jos emme olisi olleet jo aivan ähkyjä kaikki. Maisema ikkunan takana on myös uskomaton, Seattlen profiili esittäytyy parhaimmillaan ja kun istumme vain hiukan vesirajan yläpuolella on jo pelkkä maisema tänne tulon arvoinen.

Häivähdys vielä joulua koristeissa ja seuraavaksi paikka koristellaan Valentine's Dayta varten.

Ajelimme hiukan Seattlen länsiosaa ympäri ja jos tänne muuttaisin niin West-Seattle olisi paikka tulla. Ranta avautuu lähes kaikista taloista, pieniä putiikkeja ja ravintoloita ja kahviloita löytyy vierestä ja taustalla Pugent-lahden takana nousevat uskomattoman kaunis, lumipeitteinen Olympia-vuoristo. Kelpaisi tätä katsella päivittäin ja vaikka vai istua ja ihastella vapaapäivänä. käsittävätköhän ihmiset miten kauniissa paikassa asuvat? Vesi ei näin suomalaiselle ole se WAU-ilmiön aiheuttaja, mutta lumihuippuiset vuoret kylläkin. Tyynivaltameri on lahden takana ja sitä kautta Alaska ja koko maailma. Ajattelin aina ennen, että Seattle on suoraan valtameren ääressä, mutta lahdenpoukama suojaa kaupunkia ja ei pelkästään anna uskomattomia maisemia, mutta tuo leudon ilman ja vähemmän myrskyäviä aaltoja, mutta silti yhteys ulospäin on vain muutaman hetken purjehduksen päässä.

Aurinko laski länteen ja maisema omalta yläterassiltamme on kaunis joka ilta. Seattlessa paistaa lähes joka päivä, edes hetken. Varmasti saattaa myös sataa, mutta se tuo vihreyden ja kauneuden maisemaan.

Öinen maisema on myös kaunis, miljoonakaupunki kohisee lähellä, mutta Mercer Island on rauhaisa poukama ja hyvä paikka olla.

Eliza eli Ziggy on melkoinen taiteilija niin halutessaan ja ajoinkin ohitse neidin omakuvaseinämaaluksesta. Hylätty rakennus sai viime kesänä kauniin uuden pinnan ja henk.koht.katselen mieluummin värikkäitä seinämaalauksia kuin harmaita, rumia rakennuksia. Lupa tuohon saatiin ilmeisesti lopulta kyllä, mutta se tehtiin ilman lupaa ensin. Kun neidin saisikin oikeaan sakkiin ja kohdistamaan kaiken taiteellisuuden ja musikaalisuuden luovuuteen eikä sekoiluun kaupungilla kodittomien lasten kanssa. Huokaus.

Tässä muutaman ensimmäisen päivän meininkiä Greyn Anatomian ja Freiserin maisemissa, matka jatkuu ja kamera laulaa yhä vaan...