Loppuvuosi ja uuden alku kului odottaen, että lasten lomat loppuu ja taloon palaa hiljaisuus, edes muutamaksi tunniksi. Sukulaiset poistuivat omiin kaupunkeihinsa ja Kimin kärsiessa vihdoin kaikilla kiertävästä flunssasta Uudenvuodenbileet siirrettiin Serinan ja Jonin luokse. Sinne kaikki tuovat jotain syötävää ja me lähetettiin laatikollinen skumppaa "Prosecco" ja Milan teki hummusta. Mia on niin tottunut hiustensa laittamiseen, että jaksoi istua nätisti paikoillaan melkein tunnin kun letitin tukkaansa. Kimallemekko päälle ja neiti oli jälleen valmis bilettämään.
Jonin ja Serinan luona oli aito kuusi ja kaunis kuin mikä. Pöytiä syrjään ja tuoleja tilalle ja bilepaikka oli valmis. Musiikkia tietokoneelta ja mukulat kellarikerroksessa tai yläkerrassa metelöimässä.
Sain itse valita lasinmerkkaajani ja tietty Vapaudenpatsas oli valintani. Lady Liberty kilisi kanssani uuteen vuoteen....
Ruokaa riitti. Tosin oli sitä sakkiakin. Pastaa, "sloppy-joes", "lobster-rolls", rapukakkusia, kanankoipia, hummusta, dippejä, juustoja.... helppoa ja yksinkertaista ja oi niin hyvää jälleen. Hyvä ruoka, parempi mieli pitää niin hyvin paikkansa.Skumppaa kului sekä olutta ja viiniä. Muksut saivat mehua tai limsaa tai vichyä ja vauhtia riitti. Olen monasti Suomessakin toivonut, että huoltoasemilla myytäisiin säkeissä jääpaloja kuten täällä, sillä on paljon helpompi säilöä juotavat saaveihin kuin yrittää löytää tilaa jääkaapeista ja availla niitä sitten koko ajan. Kesälläkin olkobileet onnistuu helposti, kun ladataan iso saavi/tynnyri täyteen jäitä ja koppa kaljaa kaadetaan sekaan tai siiderit ja näin ei tartte juoda lämmintä juotavaa puistopiknikillä. Se miksei näin pysty Suomessa tekeen on käsittämätöntä. Täällä vesi on kalliimpaa kuin Suomessa ja silti jääpaloja myydään hyvinkin halvalla kaupoissa tai huoltsikoilla. Tästä nyt jollekkin bisnesidea!!
Tein muksuille ennen joulua piparitalon ja perinteisesti kun olen maisemissa jouluna sen saa tuhota uutena vuotena. Jälleen kaikki odottivat kunnes koko sakki oli paikalle ja sitten vaan "One, Two, Three...."
"Go"
ja noin 20s myöhemmin talosta ei ollut jäljellä kuin perustukset :) ja hyvää kuulemma oli
Katto ei meinannut pysyä kasassa, joten täytin koko talon vaahtokarkeilla ja ne nosti katon harjakorkeuteen jälleen ja vaahtokarkit tuli hiukka niinku boonuksena kun talon hajotti.
Oreo-ice-cream-cake.... OI NAM!!!! Tiedän yhden ystäväni, joka olisi mielellään jakanut tämän kanssani :). Ehkä Miksu kesällä Itsenäisyyspäiväpiknikillä????
Muutenkaan jälkiruoissa ei ollut valittamista, juustokakku on aina varma valinta ja piparit kelpasi muksuille hyvinkin
Times Square uutena vuotena on hullujen huone. Miljoona ihmistä sulloutuu katsomaan kun "pallo putoaa", joskus olisi hauska kokea tuokin ihmispaljous, mutta sinne pitää mennä porukalla ja katetroituna jos haluaa eturiviin :D
Sarah 8v, Mia 5v ja Brady 6v. Bilehileet illan tiimellyksessä.
Wendy
Valmistaumista puoleen yöhön ja pallon pudotukseen, hattuja torvia ja skumppaa kaikille....
Mona & Dave <3
Michael & Katie T.
Tänä vuonna pallon pudottivat Lady Gaga ja New Yorkin pormestari Bloomberg
Skål- cheers.... Happy New Year
2012
biletystä jenkkityyliin :)
Jon & Serina <3
Sitten ulos ja ilotulitteita ihailemaan. Täällä ei juurikaan uutena vuotena tulitteita näy, enemmänkin itsenäisyyspäivänä heinäkuussa. Mutta Jon B. rakastaa ilotulitteita joten pakkohan niitä oli poltella. Ei mitään taivaalle meneviä, mutta roomalaisia kynttilöitä ja muita räiskyviä ja paukkuvia ja tavallaan ihan riittäviä. Muksut oli haltioissaan ja naapuritkin tulivat ulos katselemaan meidän showta. Savua ilmassa.... ja kuten kuvasta näkyy täällä tämä "laji" ei ole niin tuttua, että suojalaseja koskaan olisi tarvittu tai luultavimmin edes harkittu.
Max & Michael
Luke, Nick & Jack
Sisällä jatkoimme bileitä, tanssia ja skumppaa lisempää ja Abba soi stereoista ja liityimme uudestaan ja uudestaan rytmiin mukaan, vaikka olimme jo ulkovaatteissa ja Mia alkoi vähitellen 01:30 hyytymään :). Melkoinen bileprinsessa kasvaa siitä neidistä jahka yläaste- ja lukioaika koittaa. Good Luck!!
Väsynyt juhlija. Seuraavana aamuna/päivänä Mia heräsi n.klo 13 päivällä. Siitä hyvä kakara, että aivan sama koska laittaa nukkumaan niin vetää kellon ympäri.
Näin saatiin vuosi 2011 päätökseen. Paljon siihen mahtui ja uusia tuulia vihdoin puhaltaa hiukan joka puolella. Kovasti moni ystävistäni sai jälkikasvua ja osa kihlautui tai avioituikin. Työnantaji muuttuu alkuvuodesta 2012, kun Turun TK-päivystys fuusioituu TYKSin EA:n kanssa ja siirrymme kaikki uuden liikelaitoksen alaisuuteen. Minä olen näin uuden vuoden kynnyksellä ilman velkaa, ilman asuntoa ja ilman aikatauluja. Lupauksia en tehnyt, toiveita ehkä. Mielenkiinnolla ja innolla odotan mitä tämä vuosi tuo tullessaan ja mistä itseni löydän. Toivon kaikille onnea ja menestystä valitsemillaan urilla ja toivon, että ihmiset olisivat avarakatseisempia ja auttavaisempia tänä vuonna. Laitetaan hyvä kiertämään ja autetaan muita ilman, että siitä täytyy hyötyä itse jotenkin. Suvaitsevaisuutta ja ennakkoluulottomuutta tarvitaan lisää tähän maailmaan ja jospa muistaisimme ettei aina tarvitse olla niin kiire joka paikkaan!
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA --- HAPPY NEW YEAR 2010











Ei kommentteja:
Lähetä kommentti