Summa Summarum

Edelliseen postaukseen viitaten kaipaan hiukan selvitystä oman pääni sisällä. Sitä missä olen nyt ja minne suuntaan seuraavaksi. Ja kenties miksi, jos tiedän...

Vuosi sitten valmistelin matkaa tälle puolen Atlanttia, myin ja lahjoitin omaisuuttani ja pakkasin elämäni banaanilaatikoihin ja edessä oli suuri tuntematon. Nyt se vuosi alkaa olla takana ja uskomattoman nopeasti on aika mennyt. Arkea se täälläkin on ollut, ehkä vain erilaista kuin ennen. Ison osan ajasta olin täällä New Yorkissa ja elelin lähiöelämää. Lapsia, perheitä, koiria, pyykkejä, päivällisiä, koulujuhlia, ruokaostoksia, yökyläilyjä, kotiläksyjä, leffailtoja, lautapelejä ja kotimanikyyrejä sekä hiusmallina oloa kun 6vee leikki kampaajaa. Nämä lapset on rakkaita ja ah, niin rasittavia. Elämä on ehdottomasti helpompaa ilman lapsia enkä edelleenkään ottaisi ihan kenen lapsia vaan. Mia ja Chase tietää että mun kanssa on turha neuvotella jos ei pidä omaa osuuttaan sovitusta. Mun nenille ei hypitä eikä lapset pyöritä arkea ja/tai tee sääntöjä vaan ne tekee mitä aikuiset käskee :). Mutta on meillä ollut hauskaa ja ikävä tulee olemaan molemminpuolinen.

Ystävät täällä ovat tulleet läheisimmiksi ja onkin tosi vaikea sanoa "Bye" ens viikolla. Vihaan pakkaamista tällä kertaa, sillä en halua lähteä. En halua Suomen harmauteen tai sateisiin, en kaipaa muuta kuin ihmisiä ja ruisleipää :) sekä Hallaa. Tuoretta ruisleipää. Ihana on nähdä ystävät, mutta paremmalta tuntuis jos tietäisin pääseväni tänne takaisin jouluksi. Täällä joulu on todellinen perhejuhla, se ei rajoitu verisukulaisuuteen vaan kaikki läheiset ovat tervetulleita ja jos joku on yksin se kutsutaan taatusti syömään ja iltaa istumaan. Kovin on vaikea selittää Suomen joulun viettoa ja sitä miksi ystävät eivät ole tervetulleita noina kahtena päivänä vuodessa? Enkä osaa sitä edes selittää, koska en itse ajattele samoin. More the merrier pätee minuun ja ajatteluuni joulusta. Mutta tämän joulun pelastus on toivottavasti yötyö :)! 11h töitä ja7h unta ja siihen jää vielä hyvin aikaa syödä ja ottaa rennosti mutsilassa. Kumpa vaan tulis lunta...

Vuorotteluvapaani siis päättyy 7.12 ja parin vapaan jälkeen aloitan "vanhassa" paikassa 10.12. Iltavuoro kutsuu ja pääsen opettelemaan uutta ja ihmeellistä yhteispäivystystoimintaa ja sen ohjelmia ja tapoja. Kolme viikkoa teen täyttä listaa ja tammikuussa pitäisi puhaltaa lämpimät tuulet, jotka kuljettavat etelään... Arabiemiraatteihin tarkemmin sanottuna. Päätin tässä syksyllä, kun totesin että paperisota täällä jenkeissä vie vielä kuukausia, että jotain on keksittävä ja jälleen eletty elämä kantaa hedelmää ja saan olla siitä kiitollinen, ja olenkin. Aikanaan Saudeissa ollessani oli kämppiksenäni ruotsalainen Anna, jonka kanssa ollaan aina välillä viestitelty ja vaikkei ollakkaan nähty sitten vuoden 2003 niin yhteys on säilynyt ja otin yhteyttä Emiraatteihin, missä tiesin frouvan olevan ja välittömästi lähti pyörät pyörimään. Anna on nykyään koordinaattori/konsultti ja värvää välillä hoitajia paikallisiin sairaaloihin ja asuu miehensä Magnuksen kanssa Dubain liepeillä ja tekee töitä jos siltä tuntuu. Miehensä on ilmeisesti insinöörinä jossain firmassa ja elämä on helppoa, kun aina paistaa aurinko ja meri on lämmin. Arabimaa ei toki ole ensimmäinen vaihtoehto kun töitä mietin, mutta Saudien jälkeen kaikki muut maat tuntuvat länsimaisilta ja vapailta. Jo se, että saan ajaa autoa jos haluan tuntuu vapauttavalta. Rekisteröinti paikallisessa sh-hallinnossa on melko kinkkinen juttu ja siihen onkn tuhraantunut viikkoja. Mutta hiljalleen kaikki alkaa olla siellä kunnossa ja pääsen miettimään minne haluan töihin?

Joku viisas joskus tosiaan sanoi "minkä taakseen jättää sen edestään löytää" ja se on niin totta. Vuosia sitten luodut ystävyyssuhteet kantaa hedelmää nyt. Tämä vuosi on mennyt ystäviä auttaen Ameriikassa ja samalla on itse saanut kokemuksia ja mahdollisuuksia joista ei voi kuin olla ikikiitollinen ja ens vuosi, 2013, kuluu näillä näkymin Persianlahtea katsellen. Ja siitä jopa maksetaan jotain eli en voi valittaa. Elämä on melko ihmeellistä.

Tuskallista on joutua sanomaan ystäville niin täällä kuin Suomessakin "nähdään taas" jo näin pian ja joutua aloittamaan alusta jälleen kerran, ja yksin. Ihmiset ihastelee mun "rohkeutta" ja "taitoa sopeutua", mutta ei se aina niin ihanaa ja helppoa ole. Toivon todella, että kykenisin tyytymään "tavallisempaan" elämään, että osaisin iloita asumisesta samassa paikassa tai edes kaupungissa vuodesta toiseen tai, että tietäisin mitä haluan ja osaisin tavoitella sitä. Mutta en minä valita, elämä on liian lyhyt valittamiseen, mietin vaan toisinaan, että "miksi minä?". Siihen saan kenties vastauksen jonain päivänä jos ja kun löydän sen mitä haen :)! Siihen asti jatkan etsintää ja tutkailen maailmaa...

Ensi viikolla siis Suomessa, mutta nyt vielä Chappaqua, New York ja torstaina on Kiitospäivä 

ja siitä riittää taatusti kerrottavaa muutama rivi :).

Happy Thanksgiving Everyone!

No one knows, she comes and goes...

Sain biisin ystävältä tänään ja totesin jälleen kyseisen henkilön uskomattoman kyvyn löytää täydellisesti tilanteeseen sopivia kappaleita musiikin äärettömästä virrasta !

Kuulokkeet korvilla kuuntelin Ruby Tuesdayta uudestaan ja uudestaan ja kyyneleet vaan valuivat ja valuivat, loistava kappale siis. 

Kannattaa kuunnella :)

http://www.youtube.com/watch?v=ADR9Nt8yZ7o

alkuperäisversio on Jagger/Richards käsialaa, mutta kyseinen versio on  loistava myöskin;

She would never say where she came from

Yesterday don't matter if it's gone

While the sun is bright

Or in the darkest night

No one knows

She comes and goes

Goodbye, ruby tuesday

Who could hang a name on you? 

When you change with every new day

Still Im gonna miss you...

Don't question why she needs to be so free

Shell tell you it's the only way to be

She just can't be chained

To a life where nothings gained

And nothings lost

At such a cost

There's no time to lose, I heard her say

Catch your dreams before they slip away

Dying all the time

Lose your dreams

And you will lose your mind.

Aint life unkind? 

Goodbye, ruby tuesday

Who could hang a name on you? 

When you change with every new day

Still Im gonna miss you...

[ Lyrics from: http://www.lyricsfreak.com/r/rolling+stones/ruby+tuesday_20117876.html ]

Tulikärpästen aikaan…

Mihin aika menee? Ja miksi se juoksee jos on hauskaa? Oli miten oli paljon on aikaa vierähtänyt eteenpäin siitä, kun viimeksi laitoin paperille, näppäimistölle, ajatuksia. Välillä olen asiaa miettinyt ja muutaman kerran toivoin, että läppäri olisi ollut mukana, ajatusvirta kaipasi kuulijaa, mutta tyrehtyi ennen kotiin paluuta. Muinainen klisee pitännee edelleen paikkansa eli “parempi myöhään kuin ei silloinkaan”…

Syyskuu on hyvässä vauhdissa. Labor Day (työn päivä) meni ja lapset palasi kouluun. Niin sanottu arki astui siis kuvioihin. En tosin ole varma onko mulla tän vuoden aikana varsinaista arkea lainkaan? Rutiineja ajoittain, pakko ei ole tehdä mitään, mutta kaikki spontaani otetaan ilolla vastaan. Kuten, että huomenna menen US Openin (tennis) loppuotteluun. Sain kutsun ystävältäni, jonka firma (Evian) sponssaa kisoja ja Serinalla oli ylimääräinen lippu niin pyysi mukaan. Peräti ystävällisesti tehty ja olen edelleen ilosta sekaisin. Serene Williams vastaan Azarenko eli naisten finaali Livenä on jotain mitä en heti pääse kokemaan uudestaan.

Kesä siis meni, helteitä riitti ja aurinkoa. Täällä ilma on kuuma ja kostea ja tukalakin ajoittain. Puut ja kukat rakastaa kosteutta ja luonto on edelleenkin vihreä ja rehevä. Sateet tuli lähinnä öisin ja ukkonen ei käännä ilmaa, kuten koti Suomessa. Päinvastoin, ukkonen ja kuumuus kulkee käsi kädessä. Olimme uima-altaalla lähes joka päivä. Molemmat muksut, Mia 6v ja Chase 13v, kuuluivat uintijoukkueeseen ja harjoitukset oli ma-pe joka iltapäivä leirin jlk ja jos ei ollut harkkoja niin sitten kisat. Viikonloppuina kisattiin myös ja aika monta kilometriä tuli minunkin uitua tänä kesänä. Koskaan ennen en muista olleeni koko elokuuta ilman aurinkorasvaa, koska alkukesästä oli saanut jo riittävän pohjanvärin. Aurinkoa ei kyennyt välttämään vaikka olisi halunnut. Onneksi nautin vedestä ja uimisesta ja kuumuudesta. Kim sai relata kotona, kun mina ajoin muksuja uimaan ja kotiin. Tukkaa tuli pestyä päivittäin ja uikkareita oli kuivumassa joka kerroksessa. Chappaqua Swim Team oli voittamaton tänä kesänä, samoin kuin uimahyppyjoukkueemme. Molemmat muksut sai palkintoja ja ennen kaikkea kokemusta kuulua joukkueeseen ja oppia miten kannustaa omaa joukkuetta ja miltä tuntuu, kun iso joukko huutaa kannustuksia kun itse uit. Ryhmä- ja kilpailuhenki luodaan jo nuorena näihin kansalaisiin. Jokainen oppii antamaan parhaansa ja kaikkia kannustetaan, vaikkei olisikaan paras uimari.

Mia otti vielä toukokuussa uimatunteja eikä altaan poikki uiminen (25m) ollut mahdollista koskematta laitaan välillä. Nyt neiti ui 6 kertaa altaan mitan, osaa selkäuinnin ja rintauinnin alkeet, kilpaili vapaauinnissa ja nauttii käsillä seisonnasta pohjassa tai esineiden sukeltamisesta 3m syvyydestä. Vesiliukumäki on lastenleikkiä ja 1m ponnulta onnistuu “pommi” tai perushypyt muuten vaan. Uskomatonta katseltavaa miten se mini-ihminen on kuin kotonaan uima-altaassa.

Chase on aina ollut hyvä uimaan. Kesän mittaa ja uintiharkkojen jatkuessa poika ui helposti 1,5h harjoitukset putkeen ja saavutti päivittäin 1-1,5km matkan uimalla.  Vuoden päästä odottaa lukio ja sen jälkeen pitäisi olla valmis huolehtimaan itsestään ja lähteä opiskelemaan. Tällä hetkellä Chase haluaa olla Lego-insinööri eli katsotaan mihin elämä kuljettaa…

Välillä oli pakko päästä pois lasten luota. Johonkin missä ei tarvitse kuunnella rasittavia ohjelmia telkkarista tai olla erotuomarina, kun sisarukset ottaa yhteen. Onneksi on olemassa lapsettomia ystäviä ja aina myös ihanuuden ilmentymä, New York City! Junalla Manhattanille ja siellä ihmisvilinässä hermo lepää. Kuumuus ja hehkuva asfaltti sekä paistuvat pähkinät ja hodarit kuuluvat kesäiseen Manhattaniin. Turisteja kulkee kameroineen ja lippikset vinossa katseet ylöspäin suunnattuina ihmetellen pilvenpiirtäjiä. Kodittomat eivät saa yhtä paljon sympatiaa kuin talvisin, sillä ulkona nukkuminen on hyvinkin siedettävää kesällä ja katutaiteilijoita riittää joka kulmalle. Bryant Park pyörittää elokuvien klassikkoja kesämaanantaisin ilmaiseksi ja ilmaiskonsertteja on Central Parkissa ja ympäri kaupunkia. Sotalaivoja ankkuroituu ajoittain ja merimiehiä valkoisissa univormuissa kääntää katseita ja koko kaupunki sykkii yötä päivää kutsuen syliinsä uudestaan ja uudestaan. Aina löytää jotain uutta ja ihmeteltävää, kun Manhattanille menee ja vain metromatkan päässä on Brooklyn, Coney Island ja Queens. Kauankohan täällä pitäisi asua, jotta voisi sanoa tuntevansa paikat??

Sain kesällä lisää osavaltioita käytyjen listaan, kun Kim, Mia ja mina ajoimme Maineen. New Hampshire ja Maine oli kauniita, raikkaita ja rentouttavia. Rantaviivaa riitti ja valtameri velloi vieressä koko ajan. Hummerialukset kulki terassin ohi ja vuorovesi vaikutti maisemaan metritolkulla. En usko, että koskaan lakkaan ihmettelemästä sen nopeutta ja voimaa. Kävimme etsimässä valaita, söimme hummeria päivittäin tavalla tai toisella sekä jäätelöä, jonka makuja löytyi applesiinisuklaasta muromakuun, karhunvadelmista purukumiin ja marspatukasta  minttuoreoihin sekä kaikkea siltä väliltä. Tutustuimme paikallisiin keramiikkataiteilijoiden tuotteisiin, kävimme saarella, jossa ei ole autoja tai päällystettyjä teitä, mutta sitäkin enemmän kuvataiteilijoita, vaeltajia, lokkeja sekä merilasia. Näimme hylkeitä, upeita purjeveneitä ja majakoita. Rentoa yhdessäoloa kolmen perheen voimin ja mukana kaksi koiraa. Annoin Kimin nukkua ja hoidin kaiken ajamisen Mennen tullen. Osuimme yhteen suurimmista ukkosmyrskyistä takaisin tultaessa ja melkein teki mieli pysähtyä. Taivas oli violetinmusta ja salamoita räiski non-stop pilvien välissä, vettä satoi enemmän kuin saavista pystyisi kaatamaan eikä pimeydeltä tai sateelta kyennyt näkemään juurikaan eteenpäin. Mia katsoi Mamma Mia-musikaalia DVD:ltä ja lauloi mukana täysin käsittämättä, että ukkonen ympärillämme oli melkoisen vaarallista laatua. Tämän kesän suurin hitti on ollut tuo musikaali ja neiti laulaa sitä tauotta oli sitten autossa tai suihkussa. Jos ei DVD pyöri niin sen soundtrack valitaan mun iPodista. Suunitelmissa onkin ostaa liput Broadwaylle tänä syksynä, sillä voisin jopa väittää että Mian ilmeen näkeminen on rahan arvoista, kun katsoo läheltä livenä koko musikaalin. Hah, kumpa vaan näyttelijät näkisivät yleisöön ja saisivat nauttia neidin showsta myöskin.

Elokuu päättyi kuten viimekin vuonna Outer Banksiin. Rantaloma North-Carolinassa isossa talossa aivan rannalla. Uima-allas ei ollut paljoa käytössä, sillä se ei koskaan päihitä merta ja aaltoja. Lämmitetty poreamme oli kiva iltaisin ja media-huoneessa pyöri Lorax ja MirrorMirror sekä muut leffat. Tänä vuonna skippasimme purjehtimisen ja vuokrasimme Jeepit ilman ovia ja oppaan edellä ajavassa autossa ja ajoimme dyyneille ja etsimme villihevosia. Neliveto hiekkadyyneillä ja isoissa lätäköissä oli upea kokemus ja hevoset kauniita. Niitä kulkee vapaana saaren pohjoisosassa ja koska koskeminen ja ruokkiminen on kiellettyä niin hevoset ei pelkää ihmisiä eikä myöskään juokse karkuun. Ne leikkii rannalla kun haluavat ja varsat kulkee emojensa rinnalla rauhallisina. Shoppasimme ja söimme Tapaksia ja vaan oleilimme rannalla ja aalloissa. Hiekkaa varpaissa ja jopa korvissa, mutta mitä siitä. 

Nyt ollaan siis menossa kohti syksyä. Ilma viilenee, päivisin on enää +20C, joskus kuitenkin vielä enemmän, ja pakko alkaa miettimään mitä seuraavaksi? Vuorotteluvapaa loppuu 3kk kuluttua ja “ruotuun” palaaminen ei juurikaan huvita vieläkään. Mahdollisuuksia on monia ja niistä on nyt siis vaan valittava. Suomeen lennän anyway 30.11 ja joulukuun teen töitä, pakko tienata rahaa luottokortteihin. Ennen tätä ajan kuitenkin yhden auton Seattleen ja olen koira+lintu+kilpikonnavahtina viikon, saan ystäviä Suomesta Halloweenin viettoon ja vietän kiitospäivää täällä New Yorkissa. Kiirettä pitää ja koitan ehtiä kirjaamaan missä menen, mutta kaikkea ei valitettavasti kykene selittämään, ne vaan pitäisi kokea paikan päällä….

Myrtle Beach and Savannah

Keskiviikkoaamu valkeni saarellamme aikaisin. Aamupala paikallisessa Dinerissa oli runsas ja maittava ja ajoimmekin lauttajonoon ajoissa ja katsoimme miten Ocracoke pieneni pienenemistään kunnes katosi horisonttiin. Aurinkoa riitti ja selkeästi olimme menossa kohti etelää, sillä lämpö lisääntyi koko ajan ja ilmastointilaite tulisi tarpeeseen. 

Toisessa päässä lauttamatkaa odotti Cedar Island ja lauma villihevosia, tie kulki läpi kalastuskylien ja suola tuoksui kaikessa ja avoin Atlantti vilkkui vasemmalla tämän tästä.

Sen päivän autoilua ei kestänyt kovinkaan pitkään. Seuraava etappi oli Myrtle Beach ja “Tuulen Viemää”-talot siivittivät matkaamme. Plantaaseja oli kartan mukaan muutama, mutta tällä kertaa emme poikenneet ihailemaan vanhaa arkkitehtuuria vaan nautimme aikaisin perille pääsystä ja shoppailusta rantakadulla sekä päivällisestä paikallisessa “surf-bar:ssa” missä olut oli halpaa, sitä oli paljon ja ruoka oli simppeliä, amerikkalaista ja sitä taatusti oli tarpeeksi. 

Rantakatu vilkkui valoja illan pimennyttyä ja maailmanpyörä näytti loputtoman korkealta, ikkunastamme näkyi meri ja parvekkeella sen myös haistoi. En ole koskaan asunut kaukana vedestä enkä usko, että siihen kykenisinkään

Meni vuosia ennenkuin sijoitin meren ennen järveä, vaikka asuin vain 6 ekaa vuotta Keski-Suomessa, järvien keskellä. Nykyään meri on ehdoton ykkönen, järvet ja joet menee paremman puutteessa ja ovat ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin ei vettä lainkaan. Meri on ääretön ja arvaamaton, se on arvoituksellinen ja vaarallinenkin, mutta niin kaunis ja mahdollisuuksia täynnä. Jos voisin asuisin veneessä ja ihailisin auringonnousuja ja –laskuja kannella ympäri vuoden. Ehkä joskus…

Myrtle Beachiltä jatkoimme torstaina US 17 pitkin yhä etelämmäs ja kohti Savannahia. Matkalla pysähdyimme Charlestonissa ja saavuimme etelä-Caroliinaan hyvissä ajoin ennen pimeää. Kamat Quality Inniin, varavuode kasaa, kartta respasta ja eikun Savannahin kaduille. 

Hevosvankkureita kulki ohitsemme, vanhat “Trolleyt” oli osa katukuvaa, kosteus oli käsin kosketeltavaa ja puissa näkyi yhä Mardi Grasin jäljiltä helminauhoja puissa ja pensaissa. Isot kukat puissa antoi ymmärtää, että ollaan leveyspiireillä, missä talvi tarkoittaa lähnnä vettä ja harmautta ja sadetakki korvaa meidän untuvatakit. Savannah oli kaunis, ystävällinen ja tuoksui lämmölle ja lomalle.

Saimme myös parasta asiakaspalvelua ikinä paikallisessa turistikaupassa. Eeva löysi tuoreelle tyttärenpojalleen puiset, Made in USA magneettijunavaunut, joista jokainen osa oli eri kirjain. Kaupassa ei ollut kahta tarvittavaa kirjainta ja kysyimmekin olisiko takahuoneessa tai olisiko toista myymälää. Myyjä-herra pahoitteli puutetta ja sanoi soittavansa omistajalle toiseen liikkeeseen, josko siellä olisi ja “what do you know?”, sieltäpä ne löytyivätkin. Ongelman teki se, että liike ei ollut ainoastaan toisessa kaupunginosassa tai edes kaupungissa vaan osat olivat toisessa osavaltiossa. Omistaja langan päässä kysyi välittömästi missä hotellissa asumme ja sanoi lähtevänsä ajamaan samantien ja jättävänsä ne respaan puoleen yöhön mennessä!! WHAT??? Näin siis tehtiin ja puuttuvat kirjaimet matkasivat osavaltion rajojen yli ennen puolta yötä ja sieltä Eevan matkalaukkuun ja ovat tiettävästi perillä Turussa tällä hetkellä. Tätä voi jo kutsua asiakaspalveluksi J!!

Etäisissä valtioissa tarjoillaan paljon meren herkkuja ja tässä ravintolan versio Kirsin Ceasar salaatista!

Minun rapukakut olivat suussa sulavia ja nitä olis voinut syödä vaikka ja kuinka paljon...

Savannahin vanha arkkitehtuuri ei jätä ketään kylmäksi. Siellä riittäisi katseltavaa ja ihmeteltävää moneksi päiväksi, mutta rajallinen aikataulumme asetti omat rajansa ja tyydyimmekin vain kiertelemään kaupunkia autolla ja kuvaamaan lähinnä ikkunoista ympäröiviä taloja. Julkisivulautakunnan puute on melkoisen piristävä asia. Pitäisikö harkita Suomessakin samaa ja katukuvamme piristyisi kummasti. Heh.

Vanha, vanha hautausmaa kutsui uteliaita ja sen siimeksessä vaelsimme hetken. Käytävät nurmikkojen väliin oli aikoinaan tehty simpukoista ja hiekasta koostuvasta massasta ja oli sinertävänharmaa ja rosoinen jalan alla. Uusiokäyttöä parhaimmillaan ja kestänyt ajan patinaa loistavasti. Kuten hautausmailla usein kukat ja pensaat oli upeita ja linnut pesivät puissa ja nauttivat rauhasta ja vehreydestä. Monta tarinaa kuiski puissa ja ikivanhat hautamonumentit seisoivat liikkumatta kuten jo niin monien vuosien ajan ovat tehneet.

Energiajuomaa eli kahvia mukaan ja takaisin autoon seuraavana aamuna ja nyt matkamme kulki alas lounaaseen ja osin länteen. Edessä olisivat Georgia ja Florida sekä kauan odotettu Meksikon lahti. Maanantaina oli lähdetty ja tänään oli perjantai eli vasta 4 yötä takana ja jo 7 osavaltiota, seura oli loistavaa ja ilmat samoin ja maisemat vaihtuivat koko ajan ja jäimme siis innolla odottamaan pitä vkoloppu toisi tullessaan.