Tulikärpästen aikaan…

Mihin aika menee? Ja miksi se juoksee jos on hauskaa? Oli miten oli paljon on aikaa vierähtänyt eteenpäin siitä, kun viimeksi laitoin paperille, näppäimistölle, ajatuksia. Välillä olen asiaa miettinyt ja muutaman kerran toivoin, että läppäri olisi ollut mukana, ajatusvirta kaipasi kuulijaa, mutta tyrehtyi ennen kotiin paluuta. Muinainen klisee pitännee edelleen paikkansa eli “parempi myöhään kuin ei silloinkaan”…

Syyskuu on hyvässä vauhdissa. Labor Day (työn päivä) meni ja lapset palasi kouluun. Niin sanottu arki astui siis kuvioihin. En tosin ole varma onko mulla tän vuoden aikana varsinaista arkea lainkaan? Rutiineja ajoittain, pakko ei ole tehdä mitään, mutta kaikki spontaani otetaan ilolla vastaan. Kuten, että huomenna menen US Openin (tennis) loppuotteluun. Sain kutsun ystävältäni, jonka firma (Evian) sponssaa kisoja ja Serinalla oli ylimääräinen lippu niin pyysi mukaan. Peräti ystävällisesti tehty ja olen edelleen ilosta sekaisin. Serene Williams vastaan Azarenko eli naisten finaali Livenä on jotain mitä en heti pääse kokemaan uudestaan.

Kesä siis meni, helteitä riitti ja aurinkoa. Täällä ilma on kuuma ja kostea ja tukalakin ajoittain. Puut ja kukat rakastaa kosteutta ja luonto on edelleenkin vihreä ja rehevä. Sateet tuli lähinnä öisin ja ukkonen ei käännä ilmaa, kuten koti Suomessa. Päinvastoin, ukkonen ja kuumuus kulkee käsi kädessä. Olimme uima-altaalla lähes joka päivä. Molemmat muksut, Mia 6v ja Chase 13v, kuuluivat uintijoukkueeseen ja harjoitukset oli ma-pe joka iltapäivä leirin jlk ja jos ei ollut harkkoja niin sitten kisat. Viikonloppuina kisattiin myös ja aika monta kilometriä tuli minunkin uitua tänä kesänä. Koskaan ennen en muista olleeni koko elokuuta ilman aurinkorasvaa, koska alkukesästä oli saanut jo riittävän pohjanvärin. Aurinkoa ei kyennyt välttämään vaikka olisi halunnut. Onneksi nautin vedestä ja uimisesta ja kuumuudesta. Kim sai relata kotona, kun mina ajoin muksuja uimaan ja kotiin. Tukkaa tuli pestyä päivittäin ja uikkareita oli kuivumassa joka kerroksessa. Chappaqua Swim Team oli voittamaton tänä kesänä, samoin kuin uimahyppyjoukkueemme. Molemmat muksut sai palkintoja ja ennen kaikkea kokemusta kuulua joukkueeseen ja oppia miten kannustaa omaa joukkuetta ja miltä tuntuu, kun iso joukko huutaa kannustuksia kun itse uit. Ryhmä- ja kilpailuhenki luodaan jo nuorena näihin kansalaisiin. Jokainen oppii antamaan parhaansa ja kaikkia kannustetaan, vaikkei olisikaan paras uimari.

Mia otti vielä toukokuussa uimatunteja eikä altaan poikki uiminen (25m) ollut mahdollista koskematta laitaan välillä. Nyt neiti ui 6 kertaa altaan mitan, osaa selkäuinnin ja rintauinnin alkeet, kilpaili vapaauinnissa ja nauttii käsillä seisonnasta pohjassa tai esineiden sukeltamisesta 3m syvyydestä. Vesiliukumäki on lastenleikkiä ja 1m ponnulta onnistuu “pommi” tai perushypyt muuten vaan. Uskomatonta katseltavaa miten se mini-ihminen on kuin kotonaan uima-altaassa.

Chase on aina ollut hyvä uimaan. Kesän mittaa ja uintiharkkojen jatkuessa poika ui helposti 1,5h harjoitukset putkeen ja saavutti päivittäin 1-1,5km matkan uimalla.  Vuoden päästä odottaa lukio ja sen jälkeen pitäisi olla valmis huolehtimaan itsestään ja lähteä opiskelemaan. Tällä hetkellä Chase haluaa olla Lego-insinööri eli katsotaan mihin elämä kuljettaa…

Välillä oli pakko päästä pois lasten luota. Johonkin missä ei tarvitse kuunnella rasittavia ohjelmia telkkarista tai olla erotuomarina, kun sisarukset ottaa yhteen. Onneksi on olemassa lapsettomia ystäviä ja aina myös ihanuuden ilmentymä, New York City! Junalla Manhattanille ja siellä ihmisvilinässä hermo lepää. Kuumuus ja hehkuva asfaltti sekä paistuvat pähkinät ja hodarit kuuluvat kesäiseen Manhattaniin. Turisteja kulkee kameroineen ja lippikset vinossa katseet ylöspäin suunnattuina ihmetellen pilvenpiirtäjiä. Kodittomat eivät saa yhtä paljon sympatiaa kuin talvisin, sillä ulkona nukkuminen on hyvinkin siedettävää kesällä ja katutaiteilijoita riittää joka kulmalle. Bryant Park pyörittää elokuvien klassikkoja kesämaanantaisin ilmaiseksi ja ilmaiskonsertteja on Central Parkissa ja ympäri kaupunkia. Sotalaivoja ankkuroituu ajoittain ja merimiehiä valkoisissa univormuissa kääntää katseita ja koko kaupunki sykkii yötä päivää kutsuen syliinsä uudestaan ja uudestaan. Aina löytää jotain uutta ja ihmeteltävää, kun Manhattanille menee ja vain metromatkan päässä on Brooklyn, Coney Island ja Queens. Kauankohan täällä pitäisi asua, jotta voisi sanoa tuntevansa paikat??

Sain kesällä lisää osavaltioita käytyjen listaan, kun Kim, Mia ja mina ajoimme Maineen. New Hampshire ja Maine oli kauniita, raikkaita ja rentouttavia. Rantaviivaa riitti ja valtameri velloi vieressä koko ajan. Hummerialukset kulki terassin ohi ja vuorovesi vaikutti maisemaan metritolkulla. En usko, että koskaan lakkaan ihmettelemästä sen nopeutta ja voimaa. Kävimme etsimässä valaita, söimme hummeria päivittäin tavalla tai toisella sekä jäätelöä, jonka makuja löytyi applesiinisuklaasta muromakuun, karhunvadelmista purukumiin ja marspatukasta  minttuoreoihin sekä kaikkea siltä väliltä. Tutustuimme paikallisiin keramiikkataiteilijoiden tuotteisiin, kävimme saarella, jossa ei ole autoja tai päällystettyjä teitä, mutta sitäkin enemmän kuvataiteilijoita, vaeltajia, lokkeja sekä merilasia. Näimme hylkeitä, upeita purjeveneitä ja majakoita. Rentoa yhdessäoloa kolmen perheen voimin ja mukana kaksi koiraa. Annoin Kimin nukkua ja hoidin kaiken ajamisen Mennen tullen. Osuimme yhteen suurimmista ukkosmyrskyistä takaisin tultaessa ja melkein teki mieli pysähtyä. Taivas oli violetinmusta ja salamoita räiski non-stop pilvien välissä, vettä satoi enemmän kuin saavista pystyisi kaatamaan eikä pimeydeltä tai sateelta kyennyt näkemään juurikaan eteenpäin. Mia katsoi Mamma Mia-musikaalia DVD:ltä ja lauloi mukana täysin käsittämättä, että ukkonen ympärillämme oli melkoisen vaarallista laatua. Tämän kesän suurin hitti on ollut tuo musikaali ja neiti laulaa sitä tauotta oli sitten autossa tai suihkussa. Jos ei DVD pyöri niin sen soundtrack valitaan mun iPodista. Suunitelmissa onkin ostaa liput Broadwaylle tänä syksynä, sillä voisin jopa väittää että Mian ilmeen näkeminen on rahan arvoista, kun katsoo läheltä livenä koko musikaalin. Hah, kumpa vaan näyttelijät näkisivät yleisöön ja saisivat nauttia neidin showsta myöskin.

Elokuu päättyi kuten viimekin vuonna Outer Banksiin. Rantaloma North-Carolinassa isossa talossa aivan rannalla. Uima-allas ei ollut paljoa käytössä, sillä se ei koskaan päihitä merta ja aaltoja. Lämmitetty poreamme oli kiva iltaisin ja media-huoneessa pyöri Lorax ja MirrorMirror sekä muut leffat. Tänä vuonna skippasimme purjehtimisen ja vuokrasimme Jeepit ilman ovia ja oppaan edellä ajavassa autossa ja ajoimme dyyneille ja etsimme villihevosia. Neliveto hiekkadyyneillä ja isoissa lätäköissä oli upea kokemus ja hevoset kauniita. Niitä kulkee vapaana saaren pohjoisosassa ja koska koskeminen ja ruokkiminen on kiellettyä niin hevoset ei pelkää ihmisiä eikä myöskään juokse karkuun. Ne leikkii rannalla kun haluavat ja varsat kulkee emojensa rinnalla rauhallisina. Shoppasimme ja söimme Tapaksia ja vaan oleilimme rannalla ja aalloissa. Hiekkaa varpaissa ja jopa korvissa, mutta mitä siitä. 

Nyt ollaan siis menossa kohti syksyä. Ilma viilenee, päivisin on enää +20C, joskus kuitenkin vielä enemmän, ja pakko alkaa miettimään mitä seuraavaksi? Vuorotteluvapaa loppuu 3kk kuluttua ja “ruotuun” palaaminen ei juurikaan huvita vieläkään. Mahdollisuuksia on monia ja niistä on nyt siis vaan valittava. Suomeen lennän anyway 30.11 ja joulukuun teen töitä, pakko tienata rahaa luottokortteihin. Ennen tätä ajan kuitenkin yhden auton Seattleen ja olen koira+lintu+kilpikonnavahtina viikon, saan ystäviä Suomesta Halloweenin viettoon ja vietän kiitospäivää täällä New Yorkissa. Kiirettä pitää ja koitan ehtiä kirjaamaan missä menen, mutta kaikkea ei valitettavasti kykene selittämään, ne vaan pitäisi kokea paikan päällä….