Alitajuntapakkausta?

Banaanilaatikkopinot kasvaa ilahduttavalla vauhdilla huoneitten seinustoilla. Tyhjinä lähes kaikki vielä tosin. Vaikuttaa, että pakkaan elämääni laatikoihin paljolti samalla mentaliteetillä kuin pakkaan matkalle mukaan. Levitän mahdollisimman paljon tavaraa/vaatetta näkyville ja setvin niitä mielessäni muutaman viikonkin. Pakkaan alitajunnassani omaisuuttani ja karsin aina välillä ja sitten viime hetkellä ladon kaiken varsinaisesti laukkuun tai tässä tapauksessa banaanilaatikoihin. Jotenkin helpompaa, kun näkee kaiken levällään, niin sisäistää, että mitä kaikkea sitä ihminen omistaakaan. Melko paljon pakko myöntää. Suurin osa ihmisistä kokisi tämän tavan kaaoksena, ja sitä tämä tavallaan onkin, mutta hallittu sellainen. Onneksi on ystäviä, joille kelpaa käytetyt vaatteet ja tavarat, on kirpparit ja kummilapsille voi lahjoittaa kaikkea "jännää" ja osa menee vaan ns."hoitoon" vuodeksi ja ison osan myyn pois. Huonekalut melkein kokonaan. Mieltä lämmittää se, että itselle rakkaat huonekalut jatkaa matkaansa tuttuihin paikkoihin missä niitä arvostetaan.

Olo tuntuu yllättävän kevyeltä, henkisesti, kun ei omista kohta juurikaan mitään suurta. Muistoja menneisyydestä toki ja pala historiaa sieltä täältä, mutta henkisen osoitteen ollessa Poste Restante, Turku tuntuu kuin olisi helpompi hengittää kuin vuosiin. Ei tule lehtiä, ei mainoksia, ei tarvitse maksaa vuokraa tai lainanlyhennyksiä, ei tule palkkanauhaa eikä myöskään juurikaan rahaa, mutta jostain on toki luovuttava saadakseen tilalle jotain muuta. Törmäsin eilen eläkkeellä olevaan työtoveriini, joka ilahtui suuresti kuullessaan suunnitelmistani ja puki hyvin sanoiksi monen muun ajatukset eli "miksi sitä pitää maksaa velkaa vuodesta toiseen selkänahka tiukalla niin, että elämään mahtuu vain työ ja koti, työ ja koti...?". Näinhän se yleensä menee, mutta seura tekee kaltaisekseen helpommin kuin luulisi ja normeja vaan "kuuluu" seurata. Kyseinen ihminen toivoi, että olisi aikanaan uskaltanut valita toisin, sillä nyt yli 60-vuotiaana ei vaan jaksa/uskalla hypätä tuntemattomaan ja elämä on se mikä se on.

Pikkuhiljaa alan oikeasti uskomaan siihen itsekkin, että näen jenkkiperheeni melko pian. Joulu New Yorkissa on vertaansa vailla. Jo siihen valmistautuminen on luku sinänsä, mutta siitä sitten lisää kun olen fyysisesti uudella mantereella. Kutsukirjeitä satelee sähköpostiin ja tiukka kisa vallitsee siitä missä vietän ajastani enemmistön. New York- Seattle kisa on hyvin tasaväkistä ja onneksi lennot maan sisällä eivät mahdottomia maksa ja nautin lentämisestä. Joulukuu kuluu New Yorkissa, mutta vuoden vaihteen jälkeen on suuntana Seattle, Washington ja lempeän leuto talvi siellä. Mt Rainier on valloittamatta samoin kuin paikalliset laskettelurinteet. Vancouver ja jopa Alaska on vieressä sekä mahdollisesti L.A ja Ellenin nauhoitukset?

http://en.wikipedia.org/wiki/Mount_Rainier
http://www.nyctourist.com/christmas.htm
http://www.al-cruise.com/

Huomenna tasan 6 viikkoa lähtöön. Paljon on tekemättä, mutta mieli on rauhallinen toistaiseksi, jotenkin kaikki vaan järjestyy, uskon niin....

Halla nauttii olostaan vielä hetken Brahenkadulla ennen muuttoa Nummenmäkeen