Kolme yövuoro edessä. Viimeiset kolme. Maanantaiaamu kun koittaa voipi askel olla melkoisen kevyt :). Uskomaton fiilis toisaalta. Kun 100% tekee töitä 15v putkeen ja vasta viime vuosina tottuen edes kesälomiin niin vapaa-ajattelijan rooliin sukeltaminen ei ihan simppeliä ole. Takuulla vapauttavaa alkuun ja jossain vaiheessa liiankin tyhjä olo ja kaipuu työelämään iskee, mutta jospa sitä oppisi antamaan itselle aikaa ja tyytyisi vähempään vauhtiin ja olisi onnellinen elämän verkkaisuudesta. Tai löytäisi uuden tahdin kokonaan. Kuka tietää, vain aika näyttää mihin suuntaan tie vie.
Kovasti ihmiset kyselee joko jännittää tai onko surullinen olo tai perhosia vatsassa ja enkö ikävöi Suomeen ja ystäviä? Takuulla ikävöin, ja paljon. Se reissaamisessa onkin pahinta. Ikävä sinne missä ei ole. Olen lähtenyt maailmalle niin monta kertaa, ettei tämä ole enää jännittävää ja uutta sekä ihmeellistä. Se ei tarkoita silti, että olisin tunteeton asialle, mutta osaan suhtautua siihen vaan niin kovin rauhallisesti. Pakkaan aina vasta viime hetkellä, hoidan passin ja viisumin sekä rahanvaihdon päivää ennen kuntoon, lataan kamerat ja kännyn sekä muun eletroniikan aivan viime minuuttiin, huolehdin villasukista enemmän kuin takista ja kun bussi kaartaa Helsingin moottoritielle iskee haikeus. Ahmin tällä hetkellä päivittäin maisemia silmilläni ja tallennan niitä jonnekkin aivojen taakse. Kyllä minä Suomea rakastan, se on kotimaa ja tulee aina olemaan. Joskus vaan on niin ettei voi asua siellä missä järjellä katsottuna pitäisi tai kuuluisi. Se olisikin helppoa jos niin olisi. Ihminen, joka ei kaipaa mitään on takuulla onnellisin. Se kenellä on kaikki mitä tarvitsee ympärillään toivottavasti ymmärtää nauttia siitä harvinaisuudesta, ja täysillä!
Ja mitä ikävään Hallaa kohtaan tulee niin se onkin asia erikseen. Se on minun kissani ja nauttii minun seurasta vähintään yhtä paljon kuin minä sen. Onnekseni olen saanut kasvatettua tasapainoisen ja sopeutuvan kissan eikä sitä ole vaikea hoitaa jos en ole paikalla. Halla ehkä ikävöi, mutta tärkeintä on, että se muistaa. Ei kissalla ole ajantajua, ja se muistaa tapamme vuodenkin kuluttua ja sopeutuu jälleen uuteen. Ikävä olisi varmasti pahempi jos en tietäisi missä se on ja jos epäilisin sen kärsivän. Ei sillä ole huonot oltavat, erilaiset, mutta ei huonot. Ja jos jotain sattuu kun olen poissa niin sille kai en mitään voi? Eläinlääkäriin se pääsee ja tulee hoidettua ja sillä vaan on niin hyvä luonne ettei kärsi paikanvaihdoksista yhtään. Eikä se vieraassa paikassa ole, päinvastoin. Laskee lintuja ja katsoo telkkaria, syö sydäntä ja kalkkunaa sekä punaista viiliä, ulkoilee puutarhassa ja nukkuu lonkan päällä sekä jaloissa. Viettää siis oivallista kissanelämää niin sanotusti. Ja kyllä me Skypetetään, siihen se on tottunut jo :D
Tänään vuorossa vaatteiden lajittelua, kahvittelua ystävien kanssa ja yövuoro. Lievää kurkkukipua ja tukkoisuutta ilmassa, taistelen siis tautia vastaan. Aikaa sairastamiselle ei just nyt olisi, mutta "what happens, happens for a reason"...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti