"Kaikella on aikansa, ja aikansa joka asialla..." viisaita sanoja, vaikka vanhoja. Persianlahdella ollaan edelleen, mutta ei enää kauaa. Uskomatonta, että vasta reilu kaksi viikkoa kulunut siitä kun tulin tänne. Paljon ehtii siis tapahtumaan lyhyessä ajassa jos on tapahtuakseen.
Vanhat tuttavat ei aina osoittaudu yhtä luotettaviksi kuin luulis ja toivois eikä lupaukset aina ole lupauksia, pelkkää sanahelinää vain. Kun syksyllä tiedustelin olisiko täällä Dubaissa töitä oli vastaus, että vaikka ja kuinka paljon. Kun kysyin paljonko saa palkkaa oli vastaus, että suunnilleen saman kuin Suomessa ja asuminen kuulemma järjestyisi helposti. Sain ohjeen rekisteröidä itteni netissa paikallisessa lupajärjestössä ja useista yrityksistä huolimatta se ei onnistunut tietyn pisteen jälkeen, joten kysyin voisiko sen tehdä helpommin paikan päällä ja vastaus tähänkin oli, että tottakai, täällä kaikki saattaa olla hiukan hankalaa aina välillä ja helpompi on hoitaa asiat kasvotusten ja kunhan papereissani on viralliset leimat niin homma pitäisi sujua helposti. Kysyin myös, että onhan työnsaanti varmaa ennenkuin allekirjoitan virkavapaani, sillä tammikuun toki pystyn itseäni elättämään, mutta sitten pitää alkaa tienaamaan. Ja vastaus kuten arvata saattaa oli jälleen "kyllä ME sulle töitä löydetään" ja "voit asua meillä kunnes löydät jotain". Noh, kuulostipa tarpeeksi simppeliltä ja ystävälliseltä ja tämä maa ei kuulu niihin jossa voi luovia menemään aivan ilman apuvoimia, sillä systeemi on nurinkurinen ja hierarkiaa ja protokollaa riittää, joten luotin siihen, että täällä 7 vuotta asunut tietää mistä puhuu eikä lupaa läpiä päähänsä, sillä kuka sellaista tekisi ystäville, right?
Töitä täällä varmasti olisi ja tarvetta on kokeneille hoitajille. Rekisteröinti ei ole yksinkertaista, toimistossa työskentelevät eivät tiedä mitä prosessiin vaaditaan, ja jos tietävät eivät kerro, kun ilmestyin sinne papereineni ja neljän eri naisen kanssa keskusteltuani saimme skannattua todistukseni ja sh-lisenssini systeemiin ja kaiken piti olla kunnossa, mutta kun tarkistin prosessin etenemistä koneelta oli seuraava vaihe "liittää lukiotodistuksesta kopio sekä sh-todistuksen ensimmäinen(?) sivu ja kaikki notaarin allekirjoituksilla) ja kaikki tietysti englanniksi. Siis mitä? Kenelle on lukiotodistus käännätettynä, sillä mihin sitä enää sen jälkeen tarvitaan kun on ammatti? Sitä ei tarvittu edes Saudi-Arabiaan ja se jos jokin on pyrokraattinen valtio. Noh, kysyin että miksei tuttavani voinut kertoa mitä kaikkea vaaditaan käännettynä koko prosessiin, sillä hän on kuitenkin käynyt saman prosessin läpi aikanaan ja "ups,unohdin ja mähän sanoin että kaikissa papereissa pitää olla leima". Vissiin joo, näin monimutkainen prosessi ei noin vaan "unohdu" ja mulla on virallisen kääntäjän leimat papereissani, mutta en kai minä, tai kukaan muukaan, käännätä koko elämänhistoriaansa ihan muuten vaan ja varmuudeksi jos sitä joskus elämässä tarvitsisi. Sitten kuulin tässä kohtaa, että nyt olen maksanut n.60€ tähän mennessä ja seuraavaksi ne pyytää reilua 200€ ja sitten jos saat sen rekisteröintinumeron niin sit pitää tehdä paikallinen hoitotasotentti ja jos sen reputtaa niin sitä ei saa uusia kolmeen kuukauteen ja ennen kuin se tentti on läpi niin et voi tehdä töitä kuitenkaan. Joku voi sut kyllä palkata, mutta töitä ei voi tehdä ilman viisumia ja siihen vaaditaan se tentti. Ja siks toiseks rivisairaanhoitajalle maksetaan suunnilleen 1400-2500€/kk ja siitä pitää ite maksaa vuokra jossain ellei halua asua joidenkin sairaaloiden tarjoamissa yhteisasuntoloissa eli 6-8henkee/huone. Juu ei kiitos.Ja jos taas vuokraa kämpän niin itse täytyy ostaa huonekalut ym. eikä täällä automaattisesti asuntoihin kuulu jääkaapit tai hellat. Ja jos pääsee vastaavaksi hoitajaksi, mikä tod.näk.olisin ollut kokemuksellani ja koulutuksellani, niin palkka olisi sen 2500-2800€/kk. Ei sillä etteikö tuolla elä, mutta jos odotan 3kk niin luottokorttivelkani on niin suuri, että maksan sitä takaisin vähintään vuoden ja kenen hermo kestäisi odottaa tuntematon aika jotain mikä ei siltikään välttämättä onnistu? Bullshit sanon minä. Kävin haastattaluissa ja olisin luultavimmin saanut töitä siitä sairaalasta, mutta palkasta ei vielä edes neuvoteltu ja ei mitään järkeä jäädä odottamaan jotain tuntematonta mielestäni. Siispä päätin siinä kohtaa lentää kotiin Suomeen.
En voi sanoa, että "paska reissu, mutta tulipa tehtyä" tai edes, että "tää maa on niin nähty". Ei reissu ollut paska tai maa. Lupaukset ja mielikuvat mitä mulle annettiin ei vaan vastanneet realiteettejä ja koen, että olisi jopa ollut mielenköyhyyttä jäädä taistelemaan näitä tuulimyllyjä vastaan. Opin etten luota tähän tuttavaani täällä, että puhuu totta ja opin etten halua tehdä täällä töitä. Opin myös että omaan yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa kannattavan mielen. Oli todella vaikea katsoa vierestä miten nämä tuttavani täällä kohtelivat hanttihommia tekeviä. Intialaiset ja pakistanilaiset tekevät kaikki ns."paskahommat". Ovat taksikuskeja, tarjoilijoita, puutarhureita, rakennusmiehiä jne ja palkka liikkuu jossain 200€/kk ilman vapaapäiviä. Sain osakseni pilkallisia katseita, kun katsoin minua palvelevaa ihmistä silmiin, sanoin kiitos ja please enkä pilkannut hänen älykkyyttään jos joutui kysymään uudestaan mitä tilasin tai sanoin. Uskomattoman paljon on vuosia lähi-idässä asuminen muuttanut ihmistä, hyvin on unohtunut ettei näillä ihmisillä täällä ole ollut mahdollisuutta opiskella ja kehittää älyään ja, että täällä työskentelemällä he elättävät sukua kotimaassaan ja vaikkeivat olekaan penaalin terävimpiä kyniä niin ei heitä silti tarvitse saati saa kohdella kuin saastaa. Häpesin myös tuttavani kanssa liikkuessani, kun aina joskus joku pakistanilainen tai muu tuijotti meitä suu auki ja tuttavani alkoi huutamaan ja haukkumaan miestä ja sätti kovaan ääneen, että lopettaa kyseisen toiminnan. Tiedän etteivät he saisi tuijottaa, mutta mitä sitten? Minä kävelen vain eteenpäin. Voiko niitä siitä asiasta edes syyttää? Kaksi sinisilmäistä yli 170cm naista kävelee ohitse sääret vilkkuen ja kropan muodot taatusti näkyen. Peruskäytöstavat tuntuvat hävinneen täällä asuvalta ja koin oloni todella epämukavaksi monta kertaa. Olen tottunut aivan toisenlaiseen käytöskultturiin viime vuonna Amerikassa ja jopa Suomessa, missä erilaisuutta ei hyväksytä aivan pureksimatta kukaan ei haukkuisi palveluammatissa olevia vain sen takia, että voivat niin tehdä.
Olen kiitollinen, että sain asua melkein kaksi viikkoa ilmaiseksi tuttavani isossa asunnossa ja, että sain kyydin hänen töihin ajaessaan Dubaihin, missä kuljin taksilla etsien eri paikkoja missä asioitani toimittaa. Olen osallistunut kotihommiin, pessyt omat pyykkini ja jälkeni ja maksanut osan ekan viikon siivojan palkasta sekä osatnut kaupasta omat ruokani eli siivellä en ole elänyt. Koin oloni kuitenkin ensimmäisen viikon jälkeen tukalaksi ja sen vaan tietää kun ei ole enää tervetullut johonkin. Viimeinen niitti oli kun kerroin varanneeni lennot Suomeen ja sanoin yrittäväni etsiä itselleni edullista hotellia viimeiseksi viikoksi niin saavat rauhan takaisin taloon ja en rasittaisi heitä istumalla aamuisin autossa matkalla Dubaihin, mihin matkaa tulee yhteen suuntaan n.100km eli turhan paljon taksilla ajettavaksi näillä tienesteillä ja kun sitten sanoin, että sain huoneen pe-to niin vastaus oli " eikö sitä muka voinut ottaa to-to, me ollaan jo tehty muita suunnitelmia to ja pe varalle kun luulin että lähdet?". Sanoin ettei siellä ollut vapaana tämän tasoista huonetta, mutta ettei musta tartte välittää, voin käydä kävelemässä ja kattella telkkaria kotona ja he voivat toki tehdä mitä ovat suunnitelleet. Asiaan ei palattu sinä iltana ja sanoin että jään ke kotiin, kun lähtevät töihin ja käyn kävellen kaupassa ja voisin kokata kiitospäivällisen heille. Vastaus siihe oli, että "aha, ok". Mielestäni sanoin että tarvitsen sitten avaimen, jotta pääsen ulos ja sisään ja laitoin yöllä vielä viestin tuttavani puhelimeen, jotta muistaa asian kun lähtee aina aamuisin vähän yli seitsemän hakemaan tytärtään, joten laitoin vielä uuden viestin varttia yli seitsemän aamulla, kun heräsin, että jätithän avaimen? Noh, ovet oli lukossa ja autot poissa eli pariskunta oli lähtenyt töihin. Tiesin, että tuttavani on aivan lähimaastossa edelleen eli laitoin vielä viestin, että onko heillä vara-avain jossain, että ovi on lukossa? Puoli yhdeksältä tuttavani tekstaa minulle, että vallan unohti koko asian aamulla kun oli väsynyt eikä katsonut puhelintaan, että ei kai se haittaa kun parvekkeelle pääsee kuitenkin? Tiedän, että valehtee, sillä hän tarkistaa puhelimensa joka aamu ja soittaa tyttärelleen että on talonsa edessä ja silloin puol ysiltä he eivät ole vielä Dubaissa perillä eli itse ei viestiä lähettänyt vaan vieressä istuva tytär. Olen aivan varma, että teki asian tahallaan ja esitti marttyyria miehelleen ja tyttärelleen, kun postasin Faceen, että olen lukittuna ja jumissa kämpässä. Ku sitten alkoi tulla viestiä, että minä valehtelen asiasta julkisesti ja että olen kiittämätön jne niin sit riitti. Sain onneksi vaihdettua hotellivaraukseni alkamaan kaksi yötä aikaisemmin ja kun laitoin viestiä asiasta ja pyysin josko voi auttaa minua saamaan taksin illalla niin vastaus oli "hyvä ja taksin numero". Pääsin ulos asunnosta kun miehensä tuli töistä ja lupasi heittää taksitolpalle ja laitoin vielä viestiä "kiitos kaikesta, olen matkalla hotellille ja käykö lounas ensi viikolla?"Koskaan en ole saanut viestiini vastausta, en kyselyä löysinkö hotellini tai olenko ok, ei mitään. Että näin käyttäytyy ruotsalainen, koulutettu, keski-ikäinen nainen.
Onneksi pääsin pois, olen nukkunut paremmin sieltä lähdettyäni ja fiilis on muutenkin parempi. Hotellini ei ole ihan Dubaissa, mutta liki ja seutu ei ole varakasta, mutta empä ole minäkään. Huone on puhdas, muttei mikään kiiltokuva, parvekkeelta on upee näkymä, netti toimii ilmaiseksi ja telkkaristkin tulee muutama englanninkielinen kanava leffoineen. Kävin kaupassa, ostin naposteltavaa, käyn rannalla jonain päivänä, kävelen lähiseudulla ja tutkailen Ajmanin kaupunkia, menen Dubaihin sunnuntaina ainakin ja vaan olen ja luen. Torstaina 31.1 nousen Finnairin siivin pilvien päälle jälleen ja laskeudun Helsinki-Vantaalle 1.2 yöllä ja varmasti jäädyn pystyyn, mutta sekään ei haittaa. Siellä odottaa oikeat ystävät ja rehellinen maaperä. Töitä teen jossain, eiköhän pätevälle sairaanhoitajalle keikkaa löydy ;), ja hommaan kämpän kunhan saan takuuvuokrat kasaan. Nyt vielä melkein viikko Persianlahdella kamera kädessä ja aurinkorasva nahkassa...näkyy pian ystävät rakkaan <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti