Persianlahden rantamilla

Finnair AY 965 nousi ilmaan klo 9:45 10.1.2013 ja penkkien näyttöruuduissa luki, että määränpäähän oli matkaa n.4500km. Lentoaika ennustettiin olevan 5h45min ja sää perillä kapteenin mukaan “aurinkoinen ja puolipilvinen, n.+30C”. Ikkunan takana näkyin harmaatakin harmaampi Helsinki-Vantaa ja koko alapuolella levittäytyvä Suomi oli yhtä suurta mustavalkovalokuvaa. Pilvet roikkuivat matalalla eikä aurinkoa ollut näkynyt viikkoihin. Koneemme oli lähes tyhjä ja sainkin istua yksin ikkunan vieressä ja katsella miten se puski läpi harmaan pilviverhon ja kaunis oranssinkeltainen auringonpaiste tervehti sinivalkoista lentäjää ja välkkyi koneen siivillä. Ei se aurinko siis kaukana ole Suomestakaan, pilvet vaan vievät voiton toistaiseksi. Tieto tosin tuskin lohduttaa niitä pilvien alapuolella tallustavia?

Mietin matkalla monen moista ja lähinnä sitä miten siitä on 10vuotta kun poistuin lähi-idästä. “Pakenin maasta” niin sanotusti, sillä passiini jäi avoin paluuviisumi Saudeihin, jota en koskaan käyttänyt määrätyn ajan sisällä enkä sillä passilla olisi koskaan sinne voinut enää palata.Silloin lähdöstäni tiesi vain muut suomalaiset hoitajat, kämppikseni ja kuskimme, joka vei kentälle ettei hullu ylihoitajamme saavu estämään poistumistani, koska oli vissiin käsittänyt etten aio enää palata lomilta takaisin . Makasin auton takapenkillä etteivät töistä palaavat ihmiset nähneet minua ja juorunneet vahingossa ylihoitajalle asiasta ja nauroimme etupenkillä istuvan kämppikseni kanssa asialle ja miten koominen tilanne silloin oli, mutta samalla totisinta totta ja siksi en istunut vaan makasin penkillä. Muistan myös miten jännäsin pääsenkö kansainväliselle puolelle niin ettei se hullu akka pyyhällä terminaaliin vaatimaan passiani takaisin. Ei tullut ja pääsin ilmaan ja sen jälkeen on paljon vetä virrannut siltojen ali ja minulla passi vaihtunut uuteen ja tällä kertaa olin menossa Arabiemiraatteihin, en Saudi Arabiaan, missä ihminen on vapaa tulemaan ja menemään eikä passiani ota kukaan “säilöön” siksi aikaa kun työskentelen heille.

Se mitä Arabiemiraateista tiedän on perin vähäistä. Pääkaupunki on Abu Dhabi, maan väkiluku about 5,000,000, Dubai toiseksi suurin kaupunki ja Arabiemiraatit koostuu seitsemästä “läänistä” eli emiraatista. Naapureita Oman, Bahrain ja Saudit, sekä vesirajan takana Iran, jonne meiltä on matkaa vain vaivaiset 40km. Muslimivaltio, mutta länsimaistunut ja nykyään valtava turistikohde. Lämmin ympäri vuoden, heinä-elokuu sietämättömän kuumia. Shoppailuparatiisi ja turvallinen sekä siisti turistin näkökulmasta. Hiekkaa riittää ja uida voi sekä Persianlahdessa, että Intian valtameren reunalla, riippuen siitä missä pain valtiota majailee. Öljy tuo rahaa valtiolle ja kansalle ja bensa on halpaa ja autot voimakkaita. Sinne siis olin matkalla, tuhannen ja yhdenyön tarinoihin ja arabialaisten hevosten luvattuun maahan, missä kulta kimaltaa ja kamelit laiduntaa tienvarsilla.

Finnair aloitti laskeutumisen ajoissa, ikkunan takana ja allamme siis oli hiekkamyrskyn ilmaan nostaman pilven sisään kääriytyvä Dubai ja vaikka emme varsinaisesti lentäneet pilvessä ei aurinkoa enää näkynyt lähellä maata. Beige on oikeampi sana kuvaamaan maisemaa ja mustat moottoritiet leikkasivat aavikkoa ja kauniisiin riveihin ja ympyröihin rakennetut talot kehystivät Dubain keskustan pilvenpiirtäjiä, kun pyörät kolahtivat maahan. +2h Suomeen ja +9h New Yorkiin lämähti puhlimen ruudulle ja eikun ulos koneesta. Lämmin ilma lehahti vastaan ja hikeä pukkasi , ja vaikka olin varautunut kevyillä vaatteilla niin kohteliaisuudesta maan tapoja kohtaan en halunnut riisua kevyttä pusakkaani, koska alla oli vain hihaton tunika. Varvastossut sentään vaihdoin jalkaan heti passijonoon päästyäni ja sitten vaan odotimme. Ihmeesti vanhat muistot tulvivat mieleen ja automaattisesti tervehdin edessä olijaa arabiaksi ja kiitin myös, ja kun iltarukous kajahti lentokentän äänentoistosta tuntui kuin en poissa olisi ollutkaan. 

Mutta kun ympärilleen katsoi niin väkijoukko oli huomattavasti monenkirjavampaa kuin Saudeihin mennessä. Oli toki perinteiseen arabimiehen kaapuun pukeutuneita miehiä ja abayaan verhoutuneita naisia, mutta turistit olivat omissa vaatteissaan samoin kuin muualta tulevat muslimit ja matkalaiset muutenkin. Ja passintarkastuksessa oli naisia töissä ja miehet sekä naiset kulkivat aivan samassa jonossa. Passiin leima ja toinenkin, viisumi maassa oleiluun siis saatiin, parit kameralle hymyilyt ja seuraavaan tarkistuspisteeseen. Pojat läpivalaisivat käsimatkatavarat ja sen jälkeen sai hakea kassit, jotka läpivalaistiin vielä seuraavassa pisteessä. Tänne saa muuten tuoda mitä vaan, alkoholi mukaan lukien, mutta mitään erotiikkaan viittaavia leluja ja/tai videoita ei saa tuoda ja niitä ne etsii sekä ajoittain tsekkaavat ettei tuoda huumausaineita. Hikeä pukkasi kun työnsin vihdoin kärryni ulos terminaalista ja siellä Anna ja tyttärensä Therese jo odottivatkin.

Kymmeneen vuoteen ei olla nähty Annan kanssa, yhteys on säilynyt netin välityksellä ja samalla lailla juteltiin kuin silloin viimeksi kesäkuussa 2003 ennen lähtöäni Saudeista. Kamat autoon ja liikenteen sekaan, vettä huoltsikalta ja kohti koilista ja Ras al Khaimaa missä Anna miehineen asuu, kuin myös Therese vaikkakin omassa kämpässään. Ras al Khaiman on yksi seitsemästä emiraatista(läänistä) ja siellä on Al Hamran Resort ja pari hotellia alueella sekä näitä Villoja missä nämäkin asuvat. Anna ja Magnus asuttaa 4 makuuhuoneen kämppää ja sainkin näistä yhden omalla parvekkeella ja kylppärillä. Jaan tosin kylppärini Jamilan, kissan, kanssa, mutta se on vain kotoista. Jamila on prinsessa ja tietää olevansa kaunis ja hellitty 6v neiti.

Viikonloppu eli pe ja la sujuivat ajellessa emiraatista toiseen, katsellen Intian valtamerta, ihastellen turkoosia vettä ja kauniita minareetteja, jotka piirtyvät sinistä taivasta vasten. Illastimme paikallisella Golf-klubilla ja nautimme Annan kanssa aamiaista kahviloissa, kahvi on tummaa ja vahvaa, Juhla Mokka häviää taistelun 6-0 ja jopa Presidentillä voisi olla vaikeuksia lähtölinjalla paikallisen kahvin kanssa. 

Illalla istuimme patiolla ja kuuntelin kaskaita ja vain aavikon hiljaisuutta, kaukana oli Dubain hälinä ja valot. Moottoritie vie tunnissa sinne jälleen ja yhä vain arabimaissa ajetaan valtavaa vauhtia. Nopeusrajoitus on 120km/h mutta kamerat on asennettu 140km/h mukaan eli moottorit jylläävät , kun autot halkovat pimeyttä ja dyynien ympäröimiä teitä. Näin tammikuussa täällä on “viileää”. Öisin lämpötila laskee jopa alle +10C ja päivälläkin on vain +25C ja tuuli on lempeä. Siinä missä paikalliset pukeutuvat karvareunaisiin toppatakkeihin minä kuljen t-paidassa ja capreissa ja silti pukkaa hikeä jos ulkona pitkään kävelee. Kaipa se minäkin totun pian tähän lämpöön, mutta toistaiseksi se tuntuu vaan ihanalta Suomen pakkasten jälkeen.

 Nyt on kohta viikko vierähtänyt ja paljon on tapahtunut, mutta kuitenkaan ei juuri mitään. Kävin työhaastattelussa ja tänään keskiviikkona menen lisähaastatteluun, joska Emirats Hospital palkkaisi minut listoilleen. Neuvotteluun kuuluu palkkakeskustelut ja asumisbonukset ja työaika jne., tapaan sairaalan toimitusjohtajan ja henkilöstöpäälikön ja koitan vakuuttaa olemuksellani, että haluavat tehdä kanssani töitä. Tai edes pitää palkkalistoillaan. Jos palkkaan lisätään asumisbonus on se korkeampi ja voin itse vuokrata kämpän ja jos taas sairaala tarjoaa asunnon on palkka huonompi, mutta ei tarvitse etsiä mitään eikä mahd. hommata kalusteita. Katsotaan mihin päädyn ja jos tämä ei ota tuulta purjeisiin niin sitten jatkamme etsintää huomenna ja ensi viikolla.