Empä olisi uskonut joutuvani tätä kokemaan vielä aikuisiällä eli sen miten läheisenä pitämäni ihminen silkkaa ilkeyttään yrittää loukata ja mustamaalata, ja toistuvasti. Nuo ilkeilyt ja kateus kuuluvat mielestäni jonnekkin teini-ikään eikä aikuisuuteen. Mikään ei riitä selitykseksi kyseiselle käytökselle. Aivan turha yrittää laittaa sen piikkiin, että on humalassa tai väsynyt tai jotain siltä väliltä. Kukaan täysjärkinen, toisia ihmisiä ajatteleva ei ikinä kykenisi suoltamaan sellaista tekstiä edes pahimmalle vihamiehelleen, saati sitten ihmiselle, joka on ollut ystävän ominaisuudessa viimeiset vuodet. Se miten kateellinen, kiittämätön, tunteeton ja julma voi keski-ikäinen naisihminen olla on uskomatonta. Ja aivan syyttä suotta. Jos olisin edes vähimmässä määrin ikinä vuosien saatossa sanonut mitään vastaavaa niin ymmärtäisin julmuuden puolustusmekanismina, mutta se miten paljon olen kuunnellut ja tukenut ja hyväksynyt sekä antanut anteeksi pyytämättä ei anna minkäänlaista oikeutta julkisesti teloittaa minua. Toisaalta omaa syytäni on se, että olen liian lojaali ystäviäni kohtaan. Kestän ja hyväksyn liikaa ja liian kauan, mutta jos sen loojaalisuuden minun kohdallani menettää niin sitten sitä on turha enää etsiä tai yrittää korjata. Minä en helpolla vihaa ketään, mutta kun vihaan niin todella Vihaan!
Se, että kyseiselle ex-ystävälle ihmisissä ei mikään muu merkitse kuin ihmisen ulkonäkö tai varallisuus on pelkästään säälittävää, se ettei hän kykene tuntemaan muuta kuin kateutta ihmisiä kohtaan, jotka ovat kauniimpia tai hyväosaisempia on myös pelkästään säälittävää ja se, että kokee tarvetta pönkittää omaa olematonta itsetuntoaan haukkumalla kaikkia muita niiden ollessa poissa paikalta sekä kertomalla kaikki ihmisten henkilökohtaiset salaisuudet tai heikkoudet ulkopuolisille sekä niinkuin minun kohdallani, laittamalla ne julkiseen mediaan ihmeteltäviksi on säälittävää ja julmaa sekä anteeksiantamatonta. Olisi edes tarkistanut faktat väittämilleen, mutta itsekeskeisen ihmisen luonteeseen ei kuulu kysyä totuutta vaan kertoa asiat eteenpäin niinkuin ne omassa mielessä elävät. Ihminen joka ei osaa iloita pyyteettömästi toisten onnesta tai hyvästä olosta on säälittävä ja taatusti yksinäinen. Ystävyys ei tunnetusti ole koetuksella, kun toisella menee huonosti vaan nimenomaan silloin kun ihmisellä menee hyvin punnitaan todelliset ystävät eli ne, jotka kykenevät vilpittömästi onnittelemaan ja iloitsemaan toisen puolesta sekä hyväksymään ihmisen sellaisena kuin he ovat, välittämättä ulkomuodosta tai kiinnostuksen kohteista.
No, elämä jatkuu ja minun kohdallani taatusti paremmin. Helppo hengittää kun ei tarvitse miettiä kelpaako ystäville tällaisena kuin on; ei niin ihannemittainen, mieluummin selvä kuin kännissä ja ilman parisuhdettakin onnellinen. Tehköön ne minusta kummallisen jos ovat tehdäkseen, mutta eikös kummallisuus ole rikkautta ja ellei tänään napsahda Lotossa jättipottia niin tuolla rikkaudella on pärjättävä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti