Kirpeässä syysillassa kun äsken ajelin skootterin kallistuksista nauttien huomasin taivaalla lentokoneen jättämän viivan. "Taas joku pääsee kaus" sanoisi yksi ystäväni ja niin totta nuo sanat. Miten voi pelkkä valkoinen viiva aiheuttaa kaukokaipuuta niin monelle? Miksei siitä tule mieleen, että joku on matkalla kotiin? Ja kaipaako ihminen aina sitä mitä ei ole ja sinne missä ei ole?
Minä ainakin. Kuulun siis tuohon edellä mainittuun ryhmään. Tosin onko se kaipuuta vai muistuttaako tietyt asiat elämässä vain siitä mikä on mahdollista ja jonka arki peittää alleen? Vaikka nautin siitä missä kulloinkin olen ja väitän olevani kotona siellä missä passini kulloinkin lepää niin silti mietin elämää muualla. En välttämättä omaa elämääni, vaan elämää yleensä. Maailma on täynnä ihmeellisyyksiä toisensa jälkeen ja tämä pallomme kauneus on lähes mahdotonta käsittää. Valokuvat lehdissä ja kirjoissa sekä televisiossa kertovat uskomattomia tarinoita ja ainakin minut ne saavat haluamaan paikalle itse. Haluamaan oman kameran kanssa sen rakennuksen tai puun tai vesiputouksen juurelle ja todistamaan itse miten kuumaa on hiekka aavikolla tai miten käsinkosketeltavaa on kosteus sademetsässä. On aivan eri asia lukea hirmumyrskystä kuin kokea se itse tai aivan eri asia on tuntea oman sydämen syke korvissa kun hiljaa laskeutuu sukelluksiin täydellä happipullolla ja alla lepää ikivanha hylky eikä muuta tapaa kommunikoida ole kuin käsimerkit kuin se, että katselisi luontodokkaria Yleltä. Onko se addiktoivaa adrenaliinimyrskyä elimistössä vai vaan yksi osa normaalia elämää niin paha sanoa. Eikä sen oikeastaan edes ole niin väliä, pääasia kai on, että elämästä osaa nauttia.
Joskus kadehdin niitä, jotka osaavat olla paikoillaan ja ovat onnellisia siinä. Se, että maailmaksi riittää oma koti ja kaupunki on uskomattoman hienoa tänä päivänä, kun kaikkea pitää saada enemmän ja nopeammin ja nuorempana. Se, että uskaltaa sanoa ettei kaipaa muualle juuri koskaan on uskomatonta ja rohkeaa tekstiä. Eikä se ole helppoa olla ns."tavis". Erilaisuus on hankalaa on se sitten mitä tahansa. Jos kaikki ympärillä kertovat tarinoita ulkomaanmatkoista niin kysyy kanttia kertoa samalla innolla Heikinmarkkinoista tai Rauman pitsiviikoista saatikka siitä miten hienoa oli kävellä Aurajoen rantaa ja laskea pulkalla takapihalla. Jos sinulle selitetään miten uskomattoman hyvää oli grillattu torakka Kiinassa niin kysyy kanttia olla ylpeä syötyään aidon Atomin Lappeenrannan torilla tai maistettuaan Nakkilan nahkiaisia Porissa. Ja voihan sitä ajatella niinkin, että huomattavasti isompi osa ihmiskunnasta on maistanut kiinalaisin torakoita kuin nakkilalaisia mutakaloja eli kuka siis olikaan se "tavis" ;)?
Haluaisin ajatella olevani suvaitsevainen erilaisuutta kohtaan. Ajoittain tosin kärkäs ilmaisemaan omia mielipiteitäni, mutta haluan silti kuulla muiden ihmisten erilaisesta ajattelutavasta ja olen valmis puolustamaan toisen oikeutta sanoa mielipiteensä, olen asiasta sitten samaa tai eri mieltä. Kyllä elämä olisi perin tylsää jos me kaikki ajattelisimme tai toimisimme samalla lailla. Jos arkemme olisi yhtä ennalta-arvattavaa kuin se, kuka Keskustan presidenttiehdokas on tälläkin vuosituhannella tai se kestääkö Johanna Tukiaisen avioliitto ikuisesti, niin voisimme saman tien lopettaa kaiken uuden tavoittelun ja juuttua tähän oravanpyörään osaamatta hypätä siitä pois jos siltä tuntuu.
No jaaha, mitenköhän päädyin siitä valkoisesta vanasta taivaalla miettimään suvaitsevaisuutta jne?! Ajatus hyppii ja virtaa näppäimistölle sensuroimattomana. Puhdistava terapiamuoto tämä kirjoittaminen. Homma etenee... soitto Tehyyn valaisi asioita ja tilasin Kevasta "työsuhderekisteriotteen". Muutama pätkätyöjakso on uralla todistetusti ollut :). Huomenna muutaman paperin täyttö jälleen ja niin olen askeleen lähempänä yhdenlaista unelmaa...siitä taas lisää kun jotain kerrottavaa löytyy... hyvää yötä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti